TIEDOTE: KOILLINEN RATAYHTEYS PARANTAISI POHJOIS-SUOMEN VETOVOIMAA
(Julkaisuvapaa: 16.1.2012 klo 14:00)
Kajaanissa 16.1.2012 pidetyssä Koillisen Ulottuvuuden Raideliikenne -seminaarissa esiteltiin vaikuttavuusselvitykseen liittyviä tuloksia niin kaivannais- ja metsäteollisuuden kuin matkailun kuljetustarpeista.
Kontiomäki – Taivalkoski – Ruka – Salla radan vaikuttavuusselvitystä tekevän EP-Logistics Oy:n osastopäällikkö Matti Utriainen kertoi, että odotettavissa olevat kaivannaisteollisuuden tarpeet eivät yksin riitä kattamaan kannattavaa raideliikennettä, mutta Ylä-Kainuun, Koillismaan ja Ylä-Lapin hyödyntämätön puureservi ja patoutunut hakkuutarve tuovat lisäkäyttöä ratayhteydelle. Uuden radan rakentaminen edellyttää rahtiliikennettä pohjoisesta joko kaivoksilta tai transitoliikenteenä. Kontiomäki – Taivalkoski ratayhteyden peruskorjaus on laskelmien mukaan kannattavaa, jos arvioidut liikennemäärät toteutuvat. Taivalkoski toimisi rahti- ja matkustajaliikenteen solmukohtana.
Kuitupuun käyttöpaikkojen siirtyminen alueen ulkopuolelle suorastaan edellyttää ainespuun ja metsähakkeen vientiä. Nykytilanteessa muun muassa energiapuuta jää toimittamatta ja korjatut raaka-aineet pilaantuvat teiden varsiin. Puun lastaukseen ja purkuun käytettävien rautatieterminaalien kunnostaminen on erittäin tärkeää itse rataverkon laajentamisen ja peruskorjauksen lisäksi. Kontiomäen terminaalin merkitystä liikenteen solmupaikkana pidetään alueella erittäin tärkeänä ja terminaalien kehittämisessä pitää huomioida myös metsäenergian kuljetus- ja jalostustarpeet. Ratakuljetuksilla puukuljetukset kulkevat kannattavasti huomattavasti pidempiä matkoja kuin kumipyörillä.
Matkailulle raideliikenteen kehittäminen luo uusia mahdollisuuksia. Seuraavien neljän vuoden sisällä tullee voimaan Venäjän viisumivapaus, jonka uskotaan lisäävän merkittävästi venäläisturistien määrää Suomessa. Parantunut ratayhteys lisäisi matkailukeskusten vetovoimaa ja toisi niihin uutta asiakasvirtaa uusien käytettävissä olevien liikenneyhteyksien avulla.
Transitoliikenteen kehittyminen Koillisväylän kautta Aasiasta ja Aasiaan on mahdollista, kun Koillisväylän liikenne vakiintunee ilmaston lämpenemisestä johtuvan merireitin avautumisen seurauksena. Laivojen polttoaineen rikkipitoisuuden rajoitukset Itämerellä voivat myös ohjata liikennettä Koillisväylälle.
Ratayhteyden vaikuttavuusselvitys on valmis helmikuun 2012 loppuun mennessä.
Lisätiedot:
Johtaja, kivi- ja kaivannaisteollisuus, Martti Palviainen, Kainuun Etu Oy, puh. 040 7266 352
Osastopäällikkö Matti Utriainen, EP-Logistics Oy, puh. 044 906 7766