Elintarvikkeet yhdessä uusille markkinoille

Hankkeen kuvaus

Kainuun Etu Oy:n hallinnoiman Herkut Helsinkiin hankkeen ykkösvaiheen (1.1.2012-31.1.2014) ja hankkeen kakkos-vaiheen (1.2.2014-31.8.2014) tavoitteena oli edesauttaa ja kannustaa kainuulaisten elintarvikeyritysten pääsyä Etelä-Suomen markkinoille, verkostona toimien. Hankkeeseen osallistui kuusitoista (16) yritystä ja lisäksi satunnaisesti eri tapahtumissa mukana oli kuusi (6) muuta yritystä.

Nyt hyväksytyssä, neljän yrityksen yhteisessä yritysryhmähankkeessa mukana ovat:

  • Kaesan Kotileipomo Oy
  • Osuuskunta Ärmätti
  • Vaalan Juustola Oy
  • Vuokatin Viini Oy


    Hankkeen tavoitteet

    Yritysryhmähankkeen tavoitteet voidaan jakaa viiteen päätavoitteeseen:

  • Hankkeen tavoitteena on kartoittaa seuraavat, osittain uudet kohdealueet ja selvittää heidän erityistarpeensa tuotteisiin liittyen: - HoReCa -alan kohteet Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa, Kuusamossa, Kuopiossa, Iisalmessa - Elintarvike- ja luontaistuotekaupat - Suurtalouskeittiöt - Tukkuliikkeet
  • Hankkeen tavoitteena on löytää parhaat ja edullisimmat logistiikkaratkaisut edesauttamaan elintarviketuotteiden taloudellista kuljetusta Kainuusta kohdealueille.
  • Hankkeen tavoitteena on saada aikaan hankeyritysten välinen toimintatapasuunnitelma tuotteiden ja palvelujen tarjoamisesta ja tuottamisesta valituille kohdemarkkinoille. Toimintatapasuunnitelma koostuu mm. tiedonkulku-, materiaalihankinta-, valmistus-, lähetys-, laskutus- ja muista toimenpiteissä kerrotuista erillisistä suunnitelmista.
  • Hankkeen tavoitteena on selvittää yhteisen myyntiverkosto mahdollisuudet. Selvitetään yhteisen myyntiyhtiön tai myyntiedustajan ja yhteisen verkkokaupan perustamisen edellytykset.
  • Hankkeen tavoitteena on tutkia erilaisten tuotekonseptien löytäminen osallistuvien yritysten kesken, kaupallisten toimijoiden ja kolmannen osapuolen kanssa. Esimerkiksi ruokalistat resepteineen kahviloihin, ravintoloihin jne. Tuloksia seurataan projektipäällikön laatiman ja yhdessä hyväksytyn toimintasuunnitelman aikataulutuksen mukaisin tavoittein kuukausittain.

  • Jaa tämä sivu

    Hankkeen tiedot
    Hankkeen tiedot

    Elintarvikkeet yhdessä uusille markkinoille


    Toteutusaika:

    30.05.2016 - 31.03.2018


    Budjetti:

    209 359€


    Rahoitus:

    Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020:
    75% / 157 019,25€
    Yksityinen rahoitus: 25 % / 52 339,75€


    Lisätietoja aiheesta
    Lisätietoa aiheesta
    Kainuun Etu on palkittu Euroopan parhaana aluekehitysyhtiönä 2016